fbpx

TUTUSTU ILMAISEKSI
KEMPELEENTIE 5: MA JA KE 16-19
HIUKANPIHA 9: TI - TO 16-19

Tiistaina 30.4. ja keskiviikkona 1.5. ei ole tutustumista.

Muina aikoina voit tulla tutustumaan kertakortilla 24/7. Jos liityt 4 viikon sisällä kuukausijäseneksi, hyvitämme kertakortin hinnan seuraavassa laskussa.

Olin aina ollut todella urheilullinen ja sinut oman kroppani kanssa. Lopetettuani kilpaurheilun vuonna 2012, minäkuvani alkoi pikkuhiljaa muuttua. Liikunta ei enää ollut säännöllistä eikä kukaan pakottanut lähtemään lenkille. Herkut alkoivat maistua ja kilot kertyä. Pian huomasin, etten enää tykännyt peilikuvastani vaikka olinkin edelleen normaalipainoinen. Yritin päästä ylimääräisestä rasvasta eroon monilla keinoilla, mutta innostus lopahti aina ennen kuin tuloksia oli kerennyt tulla.

Aloin ensimmäistä kertaa haaveilla pt:stä viime keväänä, kun näin Mikon salilla asiakkaansa kanssa. Hänestä huokunut energisyys ja ammattitaito tekivät minuun vaikutuksen. Silloin päätin, että jos joskus otan itselleni pt:n niin tuo mies on juuri oikea siihen tehtävään. Elokuussa poikaystäväni teki unelmistani totta ja osti minulle lahjaksi 3 kk:n pt-jakson Mikolle. Nyt 2 kuukauden jälkeen voin kertoa, että tuo lahja on ollut parasta mitä olen koskaan saanut!

Mikko oli rento, asiantunteva ja kannustava. Kerroin hänelle, että tavoitteenani on pudottaa pari kiloa, kiinteyttää ja näyttää sporttiselta. Tavoitteiden ja kuntotestien perusteella Mikko teki juuri minulle sopivan ruoka- ja saliohjelman. Yllätyin, kun hän otti ruokavaliossani huomioon senkin, että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Tuli todella hyvä ja luottavainen mieli, koska häntä aidosti kiinnosti minun hyvinvointi. 🙂

Nyt olen treenannut Mikon kanssa 2 kuukautta ja tulokset ovat uskomattomia! Paino on tippunut 5,5kg ja rasvaprosentti laskenut yli 5%. Senttejäkin on lähtenyt kehosta hurja määrä! Olen myös paljon iloisempi ja itsevarmempi kuin ennen. Rakastan nykyään käydä salilla, koska tiedän mitä siellä pitää tehdä. Kertaakaan minulla ei ole ollut sellainen olo, että tässä olisi jollakin dieetillä! Olen saanut syödä hyvää ja puhdasta ruokaa ja herkutellakin kerran viikossa. Siksi tuntuukin, että saavuttamani tulokset ovat tulleet melko helposti. Terveelliset elämäntavat ovat jo nyt osa arkeani ja siitä kuuluukin iso kiitos Mikolle! On ollut ihanaa huomata, kuinka muutokseni on motivoinut myös läheisiäni liikkumaan enemmän ja syömään terveellisemmin.

Valmennuksessa parasta on ollut ehdottomasti treenit Mikon kanssa! Niissä saa itsestään niin paljon enemmän irti kuin yksin treenatessa. On myös huippua saada palautetta omasta kehittymisestä ja sitä kautta motivaatiokin pysyy hyvänä. Mikon iloisuus tarttuu ja treenin jälkeen on aina hyvä mieli. Hän on jaksanut tukea ja tsempata minua koko prosessin ajan ja kärsivällisesti vastannut kaikkiin (välillä tyhmiinkin) kysymyksiini. Uskon, että tämän miehen avulla kuka tahansa saa muutettua elämäntapansa parempiin!

Valmennustani on jäljellä vielä kuukausi enkä malta odottaa mitä saamme aikaan. Olen jo nyt todella tyytyväinen tuloksiin ja tunnen suurta kiitollisuutta Mikkoa kohtaan. Ensimmäistä kertaa vuosiin pystyn sanoa, että oikeasti tykkään itsestäni! Voin kyllä suositella Mikkoa personal traineriksi ihan jokaiselle! 🙂

-Hanna-

Varaa ILMAINEN valmennuskonsultaatio

(Osallistuminen on siis maksutonta, eikä velvoita vielä mihinkään)

Hei sinulle!

Tilaa Voimalan uutiskirje, niin pysyt mukana meidän kyydissä!

Saat tietoa tapahtumista, tarjouksista ja tulevista pienryhmävalmennuksista!