Näytä kaikki palautteet

Anu: Vain taivas on rajana, jos sekään!

Anu hyppäsi minun valmennukseeni elokuussa 2016. Jokainen tietää, että pysyviä muutoksia tehdään ajan kanssa, kuten Anun tarinasta käy loistavasti ilmi. Sen verran on ollut mahtava matka Anun kanssa kuljettavana (joka jatkuu), että antaa Anun itse kertoa tarinansa 🙂 Olen niin ylpeä Anusta, että meinaan haljeta.


Jos mennään puoli vuotta taakse päin, niin peilistä näin epävarman luuserin. Närästi niin maanperkeleesti. Syöminen oli yks pelkkä stressi ja neuroottinen hetki arjessa mitä sinne suuhun nyt saikaan laittaa. Kaikki piti saada heti, eikä pitkäjänteisyydestä ollut tietoakaan. Puntarilla piti juosta järkeään päivittäin ja stressihän siitäkin tuli, kun paino ei muuttunut. Pahimmoilleen syötiin laksatiivejä että saatiin kroppaa tyhjemmäksi ennen punnitusta. Peilistä en huomannut mitään muutosta. Salilla käyminen oli turruttavaa eikä siitä oikein saanut hyvää fiilistä. Mikä hulluinta, mullahan oli jo tuolloin ollut Personal trainer apuna.

No mitä on sitten nyt?

Hei! Mua ei enää närästä, enkä syö lääkkeitä.

Mä oon nyt viimeisen parin viikon aikana käyttänyt aika paljon ajatustyötä mun elämää miettiessä. Ja oon tullu siihen lopputulokseen, että tää on oikeesti aika siistiä, vaikka ja kuinka mää kohtaan joka viikko jonku vastoinkäymisen. Mut nyt mä todella voin sanoa sen ääneen et nää kaikki miljoonat vastoinkäymiset on vaan vahvistanu mua. Mä oon käyny niin pohjalla ku vain pääsee ja sieltä tie on vaan koko ajan ylöspäin, vain taivas, jos sekään on rajana!

Mä olen ymmärtänyt, että tähän tarvii pitkäjänteisyyttä, en enää edes oikeasti ajattele, että kaikki tänne heti ja nyt. Kaikki tulee aikanaan.

Mä olen oppinut luottamaan itseeni enemmän, mä jo todella näen niitä hyviä juttuja mussa itsessä. Mä huomaan niitä fyysisiä muutoksia.

Vaikka mä en ehkä tänä aikana ole niin niitä fyysisiä muutoksia vielä ehtinyt saavuttamaan, olen saavuttanut paljon henkisesti. Ja olen todellakin ylpeä itsestäni. Syöminen ei ole minulle enää se ahdistava neuroottinen hetki. Syödä voi ja pitää ja jopa aika paljon enkä koe enää yhtään huonoa omaatuntoa siitä mitä olen suuhuni laittanut.

Olen saanut rutkasti varmuutta salitreeniin ja liikkumiseen ylipäätänsä.

Olen saanut tietotaitoa. Mä jopa osaan nykyään kiinnittää salilla huomiota muiden epäpuhtaisiin tekniikoihin. Minä en ole ennen tykännyt mistään ryhmäliikunta jutuista. Nyt mä palavasti odotan taas pääseväni Voimalan CRAZY CARDIOON ja BOOTCAMPPIIN mukaan!

Tuntuu, että olen saanut uuden suunnan elämälle, paremmat elämäntavat, olen alkanut elämään.

Ja miten mä oon tähän kaikkeen päässyt? Ilman Sinun, Tonin, apua en olisi nyt ja tässä. Kiitos tästä kuuluu Sinulle. Tai no, yhdessä tätä matkaa on kuljettu.

Kiitos, tämä on ollut aivan huikean mahtavaa!

Mukavaa alkavaa viikkoa!
Anu