fbpx

TUTUSTU ILMAISEKSI
KEMPELEENTIE 5: MA JA KE 16-19
HIUKANPIHA 9: TI - TO 16-19

Tiistaina 30.4. ja keskiviikkona 1.5. ei ole tutustumista.

Muina aikoina voit tulla tutustumaan kertakortilla 24/7. Jos liityt 4 viikon sisällä kuukausijäseneksi, hyvitämme kertakortin hinnan seuraavassa laskussa.

Aloitimme yhdessä Mikon valmennuksessa syksyllä 2015. Lähtökunto ei ollut kummallakaan hääppöinen, kun pitkät työpäivät ja lapsiperhearki olivat vieneet naisista mehut. Nyt oli kuitenkin aika muokata arvojärjestystä sen verran, että myös itsestä huolehtimiseen jäisi hieman aikaa. Loppujen lopuksi on kuitenkin niin, että hyvän peruskunnon myötä jaksaa olla paremmin läsnä myös arjessa ja työssä.

Aluksi laitettiin kuntoon ruokailurytmi ja selvitettiin lähtökunto. Sitten saimme Mikolta tarkat ohjeet eri aterioiden sisältöön ja viikoittain vaihtuvat treeniohjelmat. Viikkotreenit muuttuivat haasteellisemmiksi juuri sopivassa tahdissa. Kunto kehittyi ja se puolestaan motivoi yrittämään vielä enemmän. Kun syöminen oli osaltaan hallussa, aterioiden suhteen sai vähän lisää vapausasteita.

Alun intensiivijakson jälkeen pystyimme siirtymään enemmän omatoimisen liikkumisen pariin. Mikko lähetti edelleen viikkotreenien rungot, mutta tapasimme vain kerran kuukaudessa kasvotusten. Nyt on vajaa vuosi takana ”uutta elämää” ja arviomme mukaan meillä on nyt kaikki tarvittavat opit terveellisempään tulevaisuuteen, jossa on oma sijansa myös itsestä huolehtimiselle.

Haastavinta koko projektissa oli löytää toistuvasti aikaa treenille kiireisessä arjessa. Lisäksi huonot ruokailutottumuksia istuvat yllättävän lujassa. Repsahduksia tulee niin liikunnan kuin ravinnon suhteen, mutta nyt osaamme oikaista kurssin nopeasti. Joka päivä valitset uudelleen – monta kertaa.

Mikossa parasta on tietysti rautaisen ammattitaidon ja kokemuksen ohella kyky kannustaa ja ruoskia sopivassa suhteessa. Epäonnistumisten hetkellä hän muistutti, kuinka paljon oli kuitenkin tultu eteenpäin alkutilanteesta. Ja jos meinasi mennä henkselien paukutukseksi, niin johan löytyi nopeasti armoton uusi treeniohjelma kehiin. Voimme vilpittömästi suositella!”

Mikon kommentit:

Sisarukset todellakin laittoivat asioita tärkeysjärjestykseen, ja se näkyi heidän ajattelumaailmassaan – kun huolehdit itsestäsi, jaksat myös huolehtia muista. Toimintatavoissa ja tottumuksissa tapahtuneet muutokset edesauttoivat hyvinvointia, mikä näkyi mm. lihaskuntotestien tulosten tuplaantumisella ja jopa triplaantumisena. 6 kk:n välitesteissä sisarukset olivat pudottaneet senttejä navan alueelta -38cm ja lantiosta -20cm!

Hienoa duunia!

Varaa ILMAINEN valmennuskonsultaatio

(Osallistuminen on siis maksutonta, eikä velvoita vielä mihinkään)

Hei sinulle!

Tilaa Voimalan uutiskirje, niin pysyt mukana meidän kyydissä!

Saat tietoa tapahtumista, tarjouksista ja tulevista pienryhmävalmennuksista!