• Personal trainer, ravintovalmentaja, yrittäjä Valmennuskeskus Voimala
  • 045 656 0000

Toni Väyrynen

Yrittäjä ja toimitusjohtaja Valmennuskeskus Voimala, valmentaja, luennoija, kouluttaja, hyvinvoinnin moniottelija, perheenisä sekä klassisen voimanoston harrastaja.

Toni Väyrynen oli vielä vuonna 2010 IT –alalla vaikuttava yrittäjä, jonka terveys oli romahduspisteessä. Mies painoi lähes 120 kiloa, ja hänen sairauskertomuksensa oli vähintäänkin yhtä painavaa luettavaa.

Yhtenä päivänä Tonin mitta huonoa oloa tuli täyteen. Hän ymmärsi, että jos sama meno jatkuisi, hän ei olisi näkemässä lastensa kasvamista. Toni ryhtyi tekemään pieniä, mutta systemaattisia muutoksia terveystottumuksiinsa. Erinomaisten tulosten innostamana hän päätti kouluttautua personal traineriksi ja ryhtyä kannustamaan muitakin hyvinvointinsa edistämisessä.

Tänä päivänä Toni näyttää siltä, kun hän olisi syntynyt personal traineriksi. Atleettinen mies on kerännyt ympärilleen maamme osaavimman personal trainer –tiimin, jonka visiona on auttaa asiakkaitaan omien unelmiensa toteuttamisessa.

Toni toimii valmentajana, liikuttaen yksilöasiakkaiden lisäksi myös pienryhmiä. Toni myös valmentaa ja luennoi yrityksissä sekä kouluttaa personal trainereita. Valmennustyön ohella Toni vastaa Voimalan liiketoimintojen- sekä palvelutarjooman kehittämisestä sekä myynnistä.

Sähköposti: toni@valmennuskeskusvoimala.fi

Timo Aho

Timo on Trainer4You:lta valmistunut Personal Trainer sekä EHFA lisensoitu hyvinvointi- ja kuntosalivalmentaja.

Aiemmassa elämässä työura/koulutus oli kirvesmiehenä. Päätös siirtyäkin liikunta-alalle tapahtui Timolla heti armeijan jälkeen. Valinta ei ketään yllättänyt kun miehen kilpaurheilutausta pikamatkoilta ulottuu niin kauas kuin muisti vain riittää. Jatkuva kouluttautuminen, itseopiskelu ja itsensä kehittäminen on Timolle tärkeää, jotta oma panostaminen ja tietotaito on parhaimmalla mahdollisella tasolla sekä valmennettavien saatavilla.

Persoonana sekä valmentajana nuorimies kertoo olevansa energinen, helposti lähestyttävä ja vaativa. Valmentajan roolin lisäksi Timo katsoo tärkeäksi olla valmennettavalle myös tukena ja opettajana mentäessä kohti omia tavoitteita.

Vahvuutena Timolla on maximaalisen suorituskyvyn kehittäminen, lihasmassan lisääminen voimaharjoittelun merkeissä sekä kehonmuokkausta ja voimailua tukevan ravitsemuksen suunnitelu. Joista testamenttina valmennuksesta on löytynyt SM-tason urheilijoita mm. Vahva mies-lajeista ja tanssijoita.

Harjoittelusta Timolle oli sanottavan tämän verran -”Voisin jopa väittää että kun työn tulokset alkavat näkyä, onnistumisen tunteeseen ja harrastukseen addiktoituu joka johtaa progressioon ja terveisiin elämäntapoihin”

timo@valmennuskeskusvoimala.fi

Vesku Vehkaperä

Vesku on kunto- ja fysiikkavalmentaja sekä urheiluhieroja. Pääkoulutuksiltaan hän on Liikuntaneuvoja, FISAF/EHFA :n lisensoitu Personal Trainer ja Kuntosalivalmentaja, Spartan Gearin 3D-Voimavalmentaja sekä Koulutettu Urheiluhieroja. Hän kuitenkiin muistuttaa, että jatkuva itsensä kehittäminen on kokoaikaista, koska tällä alalla pärjätäkseen se on lähes välttämättömyys.
Veskulla liikunta ja urheilu ovat olleet intohimo ja iso osa elämää nuoresta asti. Lajitaustaa hänelle onkin kertynyt melko laajasti, missä päärunkona on toiminut eri palloilulajit ja voimaharjoittelu. Tämän myötä hänen yleinen kiinnostus ihmisen toiminnallisesta suorituskyvystä, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja siitä miten eri kunnon osa-alueiden harjoittelu optimoidaan parhaalle mahdolliselle tasolle kasvoi niin suureksi, että halusi työllistää itsensä alalle.
Hänen monipuolinen tietotaitonsa, yhdistettynä laajaan laji- ja harjoittelutaustaan mahdollistaa Veskun antamaan sinulle oikeat työkalut ja toteuttamaan toimivan, tavoitteitasi tukevan valmennuskokonaisuuden olipa lajisi tai päämääräsi melkein mikä tahansa.
Vahvuuksiin kuitenkin selkeästi kuuluu voiman ja toiminta- ja suorituskyvyn kehittäminen sekä eri urheilulajeja tukeva harjoittelu. Veskun asiakaskunta koostuukin tällä hetkellä pääasiassa tavoitteellisista kuntoilijoista ja eri lajien harrastajista, urheilijoista sekä joukkueista.
Valmentajana Vesku kertoo olevansa rempseän iloinen ja rauhallinen, mutta osaa kuitenkin olla riittävän vaativa, jotta homma pysyy laadukkaana. Työssään hän arvostaa todella paljon nykyistä asemaansa ja sitä, että saa tehdä päivittäin töitä ihmisten kanssa auttaakseen heitä pääsemään omiin tavoitteisiinsa ja löytämään sen paremman version itsestään.
Veskun valmennusfilosofian perusta rakentuu perinteisistä ja toimiviksi todetuista harjoittelumenetelmistä, joissa keskitytään etenkin kehon luonnollisen liikkeen ja toiminnallisen voiman ja suorituskyvyn kehittämiseen. Yhden asian hän nostaa aina kaiken edelle ja se on: ”Laatu korvaa määrän!”
Tutustu lisää osoitteessa: www.kuntokoutsi.fi
Sähköposti: vesku@kuntokoutsi.fi
  • Personal Trainer

Mari Parkkari

Mari on Trainer4You personal trainer ja elämäntapaliikkuja. Hän rakastaa liikuttaa itseään, oli kyseessä sitten salitreeni, hyötyliikunta tai fiilistelykävely metsässä koirien kanssa. Rakkain laji hänelle on polkujuoksu, sillä siinä yhdistyvät juoksu ja luonnossa oleminen.

Marin erityisosaamista on kestävyysharjoittelu, erityisesti juoksu, sekä kestävyys- ja voimaharjoittelun yhdistäminen. Juoksijana Mari on itse huomannut, kuinka järkevä voimaharjoittelu parantaa juoksun taloudellisuutta ja vähentää virheasennoista johtuvia rasitusvammoja.

Lisäksi Marin valmennuksissa etsitään liikunnan iloa ja opetellaan hyvinvointia edistäviä elämäntapoja. Valmentajana Mari on lempeä ja kannustava. Hän haluaa, että elämäntapamuutokset tapahtuvat asiakkaalle itselleen, ei valmentajalle, joten jokaisen asiakkaan kanssa etsitään hänen elämäänsä sopivia keinoja voida paremmin. Hyvinvointi tarkoittaakin Marille liikkumisen ja itselle sopivan ruokavalion lisäksi sujuvaa arkea, hyvin nukuttuja öitä ja erityisesti sitä, että ihmisellä on hyvä olla omassa kehossa ja mielessä. Näitä asioita opetellaan valmennuksessa yhdessä asiakkaan kanssa. Pienin askelin kohti parempaa oloa!

Sähköposti: mari@valmennuskeskusvoimala.fi

Maiju Haapakangas

Kun haluat saavuttaa tavoitteesi, Maiju on oikea valmentaja auttamaan sinua, halusit sitten lisää suorituskykyä arkeesi tai lajiisi.

Kun sekä treeni, ravinto että palautuminen on optimoitu juuri sinulle sopiviksi, voit vain onnistua. Valmennuksen aikana opit keinot, joiden avulla voit hyvin ja jaksat paremmin arjessa, pysyt terveenä, parannat kehonhallintaasi ja liikkuvuuttasi sekä tulet vahvemmaksi, kestävämmäksi ja ketterämmäksi kuin ehkä koskaan aiemmin, tavoitteestasi riippuen.

Maijun erityisosaamisalaa on palloilulajien, etenkin tenniksen, fysiikkaharjoittelu. Hän on itse pelannut tennistä 9-vuotiaasta asti ja rakastaa yleensäkin liikkua.

Haluatko valmentajan, joka saa sinut uskomaan itseesi ja kannustaa sinut saavuttamaan asioita, joista olet vain unelmoinut? Valmentajan, joka empaattisella läsnäolollaan auttaa sinut yli niistä hetkistä, kun jokin asia – tai kaikki asiat – tuntuu menneen aivan pieleen.

Hän tietää, että jokainen tavoite ja kehitysaskel on aina arvokas, riippumatta henkilön lähtötasosta. Valmentajana Maiju onkin kannustava tsemppari, mutta myös rauhallinen ja tarvittaessa sopivan vaativa, koska hän haluaa, että sinä saavutat tavoitteesi.

Maiju on valmentajasi, kun haluat olla paras versio itsestäsi.

”Toisiin vertailu on ajanhukkaa – keskity itseesi ja tulet pääsemään pitkälle.”

Maiju will also happily coach you in English!

Varaa itsellesi ilmainen konsultaatio Maijulle joka ei sido sinua mihinkään;
📧maiju@valmennuskeskusvoimala.fi
☎️040 848 5844
IG @coachmaiju

Taneli Ollila

Taneli on nuoresta iästään huolimatta paljon saavuttanut urheilun monitaitaja. Yli 10 vuoden jalkapalloharrastus vaihtui hieman alle 2 vuotta sitten painonnostoon. Lajin vaihto kannatti, sillä 10 kuukauden harjoittelun jälkeen Taneli voitti alle 20- ja 23 vuotiaiden Suomen mestaruudet. Kun harjoittelua oli takana 15 kuukautta, voitti hän myös yleisen sarjan Suomen mestaruuden.

”Lahjakkuutta on monenlaista. Jotkut oppivat nopeasti, joillekin tarttuu voima helposti. Minun suurin lahjakkuuteni edellä mainittujen lisäksi on se, että rakastan harjoittelua.”

”Unelmani on se, että kun joskus lopetan urheilu-urani, niin voin katsoa itseäni peiliin ja sanoa rehellisesti, että annoin kaikkeni.”

Tanelin asenne omassa hänen harjoittelussa näkyy myös siinä, miten hän valmentaa. Hän on intohimoinen ja innostava.