Näytä kaikki palautteet

Katja & Mikko: Koko perhe kiittää

Peilikuva ei miellytä, vaatteet ovat alkaneet puristaa, mitään ei jaksa tehdä, väsyttää koko ajan ja roskaruoka sekä karkit maistuvat… Näissä fiiliksissä meni koko kesä ja sitten päätin, että nyt pitää asialle tehdä jotain. Päätin, että me lähdetään tähän projektiin yhdessä mieheni kanssa, sillä muutosta elämäntapoihin tarvittiin molemmat. Oli aika palkata PT, vaikka mieheni olikin kyllä eri mieltä.

Nettiä selaillessa löysin MyPT:n sivut, jotenkin se vaan heti kolahti ja laitoin Mikolle viestiä, että voisiko meille varata aikaa, jossa katsottaisiin mille aletaan. Mikko vastasi melkein heti ja aika saatiin varattua hyvin pian. Minun piti raahata mieheni melkein väkisin mukaan, mutta kun alettiin Mikon kanssa puhua ja tehdä suunnitelmaa, niin jopa mieli muuttui hänelläkin.

Meillä on kaksi lasta ja elämäntapamme eivät ole olleet mitenkään esimerkilliset. Tarvittiin siis liikuntasuunnitelman lisäksi myös ruokavalio-ohjeet. Minun tavoitteenani oli saada kroppaa kiinteämmäksi, rasvaa pois ja lihasta tilalle, parempi kestävyyskunto, energisempi olo ja pistää ruokavalio uusiksi. Ylipainoa minulla ei sinällään ollut joten painonpudotus ei ollut ykkösasia. Pääasia oli saada rasvaa palamaan ja lihasta kroppaan ja treenata kroppa sellaiseksi, että kehtaa taas peiliin katsoa ja vaatteet ei ahdista päällä. Mieheni tavoitteeksi laitettiin liikunnan lisääminen, painon pudotus sekä ruokavalion uudistaminen.

Minulle haasteellisinta oli opetella syömään aamupala. Lisäksi ruokailun säännöllinen rytmitys piti opetella ihan uusiksi. Mikko teki todella hyvät ruoka-ohjeet ja niitä oli helppo noudattaa.

Ensimmäinen salitreeni Mikon kanssa oli huippu. On aivan eri asia kulkea salilla kun joku oikeasti näyttää ja ohjaa miten liikkeet tehdään oikein. Treenaaminenkin tuntui aivan erilaiselta, kun tiesi mitä ja miten liikkeet tehdään. Muutosta alkoikin näkyä aika pian, niin peilissä kun olossakin.

Motivaatio oli heti alusta saakka korkea ja kun alkoi nähdä muutosta, niin se vain kasvoi entisestään. Lopputesteissä olin jopa yllättynyt kuinka paljon on voinut muutosta tapahtua näinkin lyhyessä ajassa. Ja vasta ennen ja jälkeen kuvat nähtyäni huomasin, kuinka huono ryhti minulla oli ollut ja nyt sekin on parantunut. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että otin Mikkoon yhteyttä ja aloitimme tämän projektin. Mikko ymmärsi heti mitä haluan ja lopputulos on todella hyvä. Nyt ei enää vaatteet kiristä, peiliin kehtaa katsoa, olo on virkeämpi ja osaan syödä oikein. Myös mieheni on muuttanut ruokailutottumuksiaan terveellisemmäksi ja säännöllinen liikunta kuuluu nykyään hänenkin elämäänsä. Yhdessäkin kuljetaan paljon salilla. Miehellä painoa on tippunut jo reilu 10kg:a, johon emme ilman Mikon apua olisi varmasti pystyneet. Suuri KIITOS Mikolle, että sait meidät liikkeelle ja voimaan paremmin, koko perhe kiittää!

-Katja ja Mikko-